On se hullua miten nopeasti aika kuluu, kun päivärytmin määrää joku muu kuin itse. Tai no, voisi sanoa, että päivät kuluu hitaasti, mutta viikot nopeasti. Talvi tuli meidänkin pihaan ihan huomaamatta, kohta on jo joulu, ja tapaninpäivänä tuo meidän termiittikin täyttää jo kolme kuukautta! Ristiäisiä vietetiin toisena adventtina, joten nyt termiitillä on virallisesti nimikin. Kela-korttikin tuli postissa menneellä viikolla!
Nyt, kun kolme kuukautta äitinä oloa alkaa olla täynnä, voin jo tunnustaa, ettei tämä helppoa ole ollut. "Miten teillä on mennyt" -kyselyihin tietysti aina vastataan, että "ihan hyvin," koska eihän se nyt ole soveliasta alkaa kaikille vuodattaa jokaista itkua, huonoa päivää ja pelon tunteita. Ja kyllähän meillä pääsääntöisesti onkin mennyt ihan hyvin. Tyttö nukkuu pääsääntöisesti ihan hyvin, joten äidinkään univaje ei ole mikään valtava. Olen jopa saanut kehuja siitä, miten pirteältä näytän, vaikka kotona on pieni vauva!
Kotipäivät meillä yleensä sujuvat ihan mukavasti, kun tietysti on selkeä rytmi ja hommat toistuvat aina suunnilleen samaan aikaan. Neiti pysyy virkeänä yleensä max. puolentoista tunnin pätkiä, joten päivän aikana otetaan muutamat päikkärit. Tai siis tyttö ottaa. Niiden aikana äiti yrittää sitten pitää kämppää kunnossa ja touhuta omiaan.
Ongelmia meillä tulee pääsääntöisesti silloin, kun on kovasti ohjelmaa, ja pitäisi päästä käymään eri paikoissa. Väenpaljoudet aiheuttavat yleensä vain rock-konsertin desibeliarvoihin verrattavissa olevan huutokonsertin, eikä edes nopea kauppareissu yleensä onnistu ilman kiukkua. Jos siis yritän käydä kaksin vauvan kanssa kaupassa, päättyy se reissu yleensä niin, että vauva on sylissä toisella käsivarrella, toisella yritän työntää vaunuja, ja ostoksista jää yli puolet hankkimatta. Ideapark-reissu pari viikkoa takaperin oli pääsääntöisesti yhtä tuskaa. Voittekin siis kuvitella, kuinka monta joululahjaa olen saanut hankittua... Ja minä kun aiemmin kuvittelin, että eihän se ole muuta kuin vauva mukaan ja menoksi! Oi, kuinka väärässä olinkaan. Koska jo pelkästään äidin mielenterveyden takia meidän on pakko toisinaan liikkua ihmisten ilmoilla, olen viime aikoina yrittänyt totuttaa neitiä rengasliinaan. Näin saisin edes toisen käden vapaaksi kaupassa kulkiessamme, eikä aina tarvitsisi odottaa, että Isäntä ehtii meidän kanssa kaupoille. Nyt siis kaikki sormet ja varpaat ristiin, että neiti alkaa viihtyä liinassa.
Varsin tyytyväinen ja hymyilevä tyttö meillä muuten on, kunhan äiti ei liikaa raahaa ympäri kyliä. Päätä on kannateltu hienosti jo pidemmän aikaa, ja pikkuhiljaa lelut alkavat kiinnostaa. Pari kertaa on tyttö tainnut ihan vahingossa kääntyä kyljelleenkin, joten eiköhän se vatsalleenkin pyörähtäminen kohtapuoliin ole luvassa. Masuvaivatkin ovat alkuajoista jo helpottaneet huomattavasti, vaikkakin edelleen niitä paukkuja tulee tasaiseen tahtiin. Mutta hyvähän se on päästää pahat ilmat pois!
Ensi kerralla luvassa joulutunnelmia...
Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille!
