Päivien viemää...

Hupsista heijakkaa, sehän on jo huhtikuu. Monta kertaa on käynyt mielessä, että pitäisi tännekin päivittää meidän kuulumisia, mutta aina se vain on jäänyt. Monta asiaa on muuttunut sitten joulukuun ja neiti on tietysti kasvanut valtavasti. Uusia asioita opitaan joka päivä.

Ensin niitä lupaamiani joulutunnelmia, vaikkakin vähän jälkijunassa. :) Isännän kanssa yhteisiä jouluja on vietetty jo useampi, mutta koska emme jouluaattoa ole kertaakaan kotona viettäneet, ei meillä ole myöskään suurempia joulukoristeita ollut. Nyt sitten sekin muuttui. Isäntä kävi kuusikaupoilla ja toi mukanaan kauneimman koskaan näkemäni joulukuusen, joka sitten pystytettiin olohuoneen nurkkaan. Muutama viikko ennen joulua olimme jo käyneet Tuurin kyläkaupassa hakemassa säkillisen ihania Weisteen joulukoristeita, jotka sitten harkiten sijoiteltiin ympäri kuusta. Muutaman muunkin joulukoristeen laitoin kotia koristamaan.

Jouluaattoa vietimme ensin minun sukuni kanssa siskoni luona ja loppuillasta taas Isännän veljellä. Itse emme neidille juurikaan lahjoja hankkineet, mutta kyllähän niitä sitten kummeilta ja mummeilta kertyi kuusen alle useampikin. Ja eiköhän tuo määrä tule vain kasvamaan vuosi vuodelta...

Tapaninpäivänä neiti saavutti kunnioitettavan kolmen kuukauden iän, ja seuraavalla viikolla olikin vuorossa neuvolakäynti rokotuksineen. Noista rokotuksista alkoikin sitten kuukausia kestänyt salapoliisintyö ja unettomat yöt, joista aletaan vasta nyt selvitä. Ilmeisesti siis rota-rokotteen toinen osa sai aikaan sen, että jo syksyllä lievänä oireillut refluksi räjähti ihan täysin käsiin. Vasta nyt, maalis-huhtikuun vaiheessa saatiin oireet kunnolla kuriin parin viikon Nexium-kuurilla. Samassa rytäkässä tehtiin maitoaltistus, jossa neidillä todettiin lehmänmaitoallergia. Nyt siis saa olla tarkkana, ettei kiinteissä ole maitoa ja että korvike on aina maidotonta. Imetän kyllä edelleen, mutta olen vakavasti harkinnut sen lopettamista. 

On keväässä onneksi ilonaiheitakin ollut yllin kyllin! Uusia taitoja opitaan miltei päivittäin, ja kiinteät ruoatkin maistuvat pääsääntöisesti hyvin. Paitsi nyt, kun tehdään hampaita. Kaksi alaetuhammasta puskivat ikenistä läpi viikon sisään reilu kuukausi takaperin, ja nyt on ilmeisesti ylös tulossa lisää purukalustoa. Ainakin siitä päätellen, ettei mikään ruoka kelpaa. Oli se sitten kylmää tai kuumaa, kiinteää tai nestemäistä. No, kaipa tuo syö kun on kunnolla nälkä. 

Nyt yritän toden teolla ryhdistäytyä ja päivittää meidän kuulumisia tänne rutkasti useammin. Kaikkea kivaa on kyllä elämään tiedossa, ensin lapsimessujen ja kesällä omaan taloon muuton myötä. Ja varmasti paljon muutakin, joista lisää siis myöhemmin... :)

Vauva-arkea

On se hullua miten nopeasti aika kuluu, kun päivärytmin määrää joku muu kuin itse. Tai no, voisi sanoa, että päivät kuluu hitaasti, mutta viikot nopeasti. Talvi tuli meidänkin pihaan ihan huomaamatta, kohta on jo joulu, ja tapaninpäivänä tuo meidän termiittikin täyttää jo kolme kuukautta! Ristiäisiä vietetiin toisena adventtina, joten nyt termiitillä on virallisesti nimikin. Kela-korttikin tuli postissa menneellä viikolla!

Nyt, kun kolme kuukautta äitinä oloa alkaa olla täynnä, voin jo tunnustaa, ettei tämä helppoa ole ollut. "Miten teillä on mennyt" -kyselyihin tietysti aina vastataan, että "ihan hyvin," koska eihän se nyt ole soveliasta alkaa kaikille vuodattaa jokaista itkua, huonoa päivää ja pelon tunteita. Ja kyllähän meillä pääsääntöisesti onkin mennyt ihan hyvin. Tyttö nukkuu pääsääntöisesti ihan hyvin, joten äidinkään univaje ei ole mikään valtava. Olen jopa saanut kehuja siitä, miten pirteältä näytän, vaikka kotona on pieni vauva! 

Kotipäivät meillä yleensä sujuvat ihan mukavasti, kun tietysti on selkeä rytmi ja hommat toistuvat aina suunnilleen samaan aikaan. Neiti pysyy virkeänä yleensä max. puolentoista tunnin pätkiä, joten päivän aikana otetaan muutamat päikkärit. Tai siis tyttö ottaa. Niiden aikana äiti yrittää sitten pitää kämppää kunnossa ja touhuta omiaan. 

Ongelmia meillä tulee pääsääntöisesti silloin, kun on kovasti ohjelmaa, ja pitäisi päästä käymään eri paikoissa. Väenpaljoudet aiheuttavat yleensä vain rock-konsertin desibeliarvoihin verrattavissa olevan huutokonsertin, eikä edes nopea kauppareissu yleensä onnistu ilman kiukkua. Jos siis yritän käydä kaksin vauvan kanssa kaupassa, päättyy se reissu yleensä niin, että vauva on sylissä toisella käsivarrella, toisella yritän työntää vaunuja, ja ostoksista jää yli puolet hankkimatta. Ideapark-reissu pari viikkoa takaperin oli pääsääntöisesti yhtä tuskaa. Voittekin siis kuvitella, kuinka monta joululahjaa olen saanut hankittua... Ja minä kun aiemmin kuvittelin, että eihän se ole muuta kuin vauva mukaan ja menoksi! Oi, kuinka väärässä olinkaan.  Koska jo pelkästään äidin mielenterveyden takia meidän on pakko toisinaan liikkua ihmisten ilmoilla, olen viime aikoina yrittänyt totuttaa neitiä rengasliinaan. Näin saisin edes toisen käden vapaaksi kaupassa kulkiessamme, eikä aina tarvitsisi odottaa, että Isäntä ehtii meidän kanssa kaupoille. Nyt siis kaikki sormet ja varpaat ristiin, että neiti alkaa viihtyä liinassa.

Varsin tyytyväinen ja hymyilevä tyttö meillä muuten on, kunhan äiti ei liikaa raahaa ympäri kyliä. Päätä on kannateltu hienosti jo pidemmän aikaa, ja pikkuhiljaa lelut alkavat kiinnostaa. Pari kertaa on tyttö tainnut ihan vahingossa kääntyä kyljelleenkin, joten eiköhän se vatsalleenkin pyörähtäminen kohtapuoliin ole luvassa. Masuvaivatkin ovat alkuajoista jo helpottaneet huomattavasti, vaikkakin edelleen niitä paukkuja tulee tasaiseen tahtiin. Mutta hyvähän se on päästää pahat ilmat pois!

Ensi kerralla luvassa joulutunnelmia...

Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa kaikille!

Kapalon taikaa

Jo ensimmäisinä öinä sairaalassa tuli selväksi, että jälkikasvumme on unissaankin varsin vilkasta sorttia. Kevyen unen vaiheessa neidin kädet viuhtovat edes takaisin ja usein niin paljon, että hän onnistuu itse huitomaan itsensä hereille. Onneksi Taysin ihanat kätilöt opettivat meidät kapaloimaan vauvan, jotta ne käpälät pysyisivät kurissa. Aikamoinen houdini tuo tuntui silti olevan, sillä jos kapalo jäi vähänkään löysäksi, olivat ne kädet taas esillä jo muutamassa minuutissa. Onneksi löysin sattumalta nettiä selatessani ratkaisun tähän ongelmaan - nimittäin kapalopussin. Niinpä matkalla sairaalasta kotiin poikkesimme lastentarvikeliikkeessä ostamassa söpön vaaleanpunaisen Love to Swaddle Up -kapalopussin.

Perinteisen kapaloliinan kietomisen sijaan kapalopussissa on kaksisuuntainen vetoketju, joten itsekseen vauva ei sieltä pääse karkaamaan. Kapalopussissa vauva myös saa kädet luonnolliseen asentoon ylöspäin ja jalat saavat olla pussin sisällä vapaina. Kapalopussin kangas on mukavan pehmeää ja kuivuu nopeasti pesun jäljiltä. Ainakin meillä tämä on toiminut hyvin ja neiti nukkuu yönsä pääsääntöisesti todella rauhallisesti. Nyt, kahdeksan viikon iässä, yöunille päästään pääsääntöisesti iltakymmenen ja yhdentoista välissä, ja kahdella syötöllä sikeitä vedetään yleensä suunnilleen aamuyhdeksään. Taitaa tyttö jo itsekin tietää, että on unien aika, kun kapalopussi otetaan esille. Tällä hetkellä meidän kuumakalle pärjää pussin sisällä vaippasiltaan, mutta tarvittaessa vauvalle voi pukea pussin sisään myös pyjaman tai bodyn.

Kapalopussi valitaan yleensä vauvan painon mukaan, ja kokoja on tarjolla aina 2-kiloisesta ylöspäin. Meillä oli ensimmäisenä käytössä S-koko, joka on siis tarkoitettu 3 -6 kiloisille vauvoille. Viime viikolla Isäntä kävi jo hakemassa kokoa isomman pussin (6 - 8,5 kiloisille), koska meidän neiti on kasvanut pituutta sen verran nopeasti, että tuo pienempi pussi alkoi jäädä pituudessa pieneksi. Ihan hyvin tuo isompikin pussi tuntuu jo toimivan, vaikka painoa tytöllä onkin vasta 5 kiloa. 

Meillä kapalopussi on siis toiminut todella hyvin, ja tulee varmasti olemaan käytössä vielä pitkään! Hintaa pussilla on vähän yli 30 euroa, mutta ainakin meillä se on ollut joka sentin väärti.

Elämää ipanaisen kanssa

Niin se aika rientää kun on mukavaa... Kuten ehkä arvata saattaa, viime aikojen blogihiljaisuuden syynä on tuo pieni ihminen, joka päätti tulla maailmaan kolmen päivän käynnistelyjen ja yhden kiireellisen sektion jälkeen maanantaina 26. syyskuuta. Tummat silmät ja tukka, 53 cm pituutta ja 4010 grammaa painoa oli tuolla pienellä rakkauspakkauksella, joka teki taloudestamme akkavallan. Pieni prinsessa sulatti välittömästi sekä isän että äidin sydämet.

Ihan helppo tuo jälkikasvumme maailmaantulo ei ollut. Synnytystä tosiaan käynnisteltiin perjantaiaamusta 23. syyskuuta alkaen Cytotecilla. Jotain alkoi tapahtua vasta myöhään sunnuntai-iltana, ja sunnuntain ja maanantain välisen yön vietinkin synnytyssalissa ilokaasua hengitellen. Synnytys kuitenkin eteni todella hitaasti, ja maanantaiaamuna vauvan sydänäänet alkoivat heiketä, joten lääkäri teki päätöksen kiireellisestä sektiosta. Yhdeksän pisteen neiti saapui vihdoin maailmaan aamupäivällä klo 10.36.

Sektion ja minulla todetun raskausmyrkytyksen vuoksi jouduimme viettämään sairaalassa synnytyksen jälkeen peräti viikon. Myös pikkuneitiä tutkittiin liian nopean hengitystiheyden vuoksi, mutta mitään hälyyttävää ei löytynyt, ja kotiinlähtiessä hengitystiheyskin oli tasaantunut normaalille tasolle. 

Viimeiset viikot olemmekin sitten opetelleet vauva-arkea kotona. Varsinainen sylivauva meillä tuntuu olevan käsissämme, eivätkä inhottavat ilmavaivat helpota asiaa yhtään. Koska tuo neiti ei vielä juurikaan viihdy itsekseen ja tuppaa vielä olemaan varsin vähäunista sorttia, ei äidillä ole ollut mahdollisuuksia istahtaa tähän tietokoneen ääreen pidemmäksi aikaa. Toivotaan, että nuo masuvaivat olisivat kohta jo ohi.

Sairaalakassi

No niin, syyskuun 11. päivä tuli ja meni, mutta tuo ipana on selkeästi sitä mieltä, ettei hänellä ole mikään kiire. Tällä hetkellä menossa siis rv 40 + 5, ja jos ei nyt tulevan viikonlopun aikana mitään tapahdu, saadaan ensi viikon alussa lähete äitiyspolille. Näillä näkymin synnytys käynnistetään tasan viikon päästä, mikäli tuo tenava ei sitä ennen itse ilmoita tulostaan. Toivon kyllä viimeiseen asti, että tästä selvittäisiin ilman käynnistystä.

Sairaalakassit sekä minua että kirppua varten ovat olleet pakattuina jo pari viikkoa. Tutkin erilaisia vinkkejä netistä pitkän aikaa ennen kassien pakkaamista, ja lopulta päädyin ahtaamaan omaan weekender-kassiini sekalaisen selviytymispakkauksen kosmetiikkaa, viihdykettä ja herkkuja. Tietysti joukossa on myös pieni määrä käteistä rahaa, kamera latureineen sekä kuulokkeet ja laturi puhelimelle. Mukaan pääsivät tietysti myös vaihtovaatteet Isännälle ja pari vaatekertaa itselle. Vaatteita on mukana ehkä jopa liikaa, mutta koska toiveissa on, että pääsemme osaston sijaan potilashotelliin, on siellä mukavampi kulkea omissa vaatteissa sairaalan kaapujen sijaan. Herkkuosastolle taisi kuvaushetken jälkeen Isännän toiveesta ilmaantua vielä yksi karkkipussi...

Koska sairaalan säilytystilat ovat yleensä varsin rajalliset, pakkasin uniriepua lukuunottamatta ipanalle oman sairaalakassinsa, jonka Isäntä voi sitten tuoda mukanaan, kun tulee meitä hakemaan. Unirievun pakkasin siis omaan kassiini, jotta se saadaan heti käyttöön.

Kuvassa olevat vaatteet ovat kokoa 56, ja kuvaushetken jälkeen heitin ihan varmuuden vuoksi kassiin vielä bodyn ja puolipotkarit koossa 50. Vaikka geeniperimän perusteella todennäköisempää onkin, että koon 50 vaatteet jäävät meillä kyllä käyttämättä. Mutta kun tilaa oli, eikä tässä tilanteessa voi mielestäni varautua liiaksi.

Miltä vaikuttaa, puuttuuko jommasta kummasta kassista jotain oleellista?

Miten teillä nukutaan?

Meillä ei nukuta. Juuri ollenkaan. Tai ainakaan minä en nuku.

"Isoilta tytöiltä" kuulemani perusteella saan kuitenkin olla onnellinen, että uniongelmat alkoivat vasta 38. raskausviikolla. Siihen asti sain pääsääntöisesti nauttia samanlaisista yöunista kuin ennen raskauttakin. Osaltaan tästä on varmasti kiittäminen moottorisänkyä, joka pääsääntöisesti mahdollistaa mukavan nukkumisasennon pallomahan kasvamisesta riippumatta. 

Viimeiset pari viikkoa olen kuitenkin saanut kärsiä mahdottomasta univajeesta, joka mitä ilmeisemmin tulee jatkumaan ainakin seuraavat viisitoista vuotta. Ellei enemmänkin. Nyt, kun pikkukirppu on vielä potkimassa kylkiluitani sisäpuolelta, ja raskausviikkoja on kasassa 38 + 6, on univajeeni yksinomaa sen syytä, etten pysty yöllä kääntämään kylkeä heräämättä. Eikä ihmisen vain yksinkertaisesti ole mahdollista nukkua läpi yön samalla kyljellä. Nyt tilanne on siis se, että nukun ehkä noin tunnin pätkiä, kunnes herään siihen, että täytyy vaihtaa asentoa. Käännyn toiselle kyljelle, jonka jälkeen saattaa helposti mennä puolikin tuntia ennen kuin taas saan unen päästä kiinni. Jonka jälkeen tietysti tunnin päästä sama toistuu. Unohtamatta tietenkään pissataukoa kerran tai kaksi yössä. Mutta noh, huomenna tasan viikko laskettuun aikaan, eli viimeistään kolmen viikon päästä yöunien vähyyden syynä on pallomahan sijaan se tyyppi, joka tuolla pallomahassa tällä hetkellä asustaa.

Tässä samalla kun nukkumisesta on puhe, niin onkin hyvä aika paljastaa miten tuo ipana tulee nukkumaan, kunhan siirtyy tämänhetkisestä hotellistaan pysyvämpään asuintilaan. Tai ei ehkä miten, mutta ainakin, että missä. Ehkä. Ainakin jossain kohtaa.

Menneiden kuukausien aikana ehdin pohtia useita eri vaihtoehtoja ipanan alkutaipaleen nukkumapaikaksi. Yhtenä päivänä suunnittelin vuokraavani Vaavi-ensisängyn, seuraavana taas laskin riittääkö Visa-kortin luottoraja Stokken Sleepi-sängyn ostoon. Selailin netistä erilaisia pinnasänkyjä ja kehtoja, tutkin hintoja ja kokovaihtoehtoja. Suunnittelin äitiyspakkauslaatikkoon reunapehmusteiden teettämistä ja mittailin meidän makuuhuonetta, että mitä sinne saa mahtumaan. Ja kaiken sen pähkäilyn jälkeen bongasin tori.fistä ihan perinteisen pinnasängyn, joka käytiin sitten Isännän kanssa hakemassa hurjaan viidenkymmenen euron hintaan. Uusi patja Ikeasta, petivaatteet Kodin1:n konkurssimyynnistä ja reunapehmuste ja mobile kirpparilta. Vielä pehmolelut nurkkiin, ja sänky on valmiina odottamassa, että käyttäjä kotiutuu. Aika söpöhän siitä tuli, vai mitä?

Ruokalahjoja eli pähkinä-suklaakeksit purkissa

Ihan ensimmäisenä on pakko sanoa, että oikein hävettää tämä viime viikot kestänyt blogihiljaisuus. Olen ollut äitiyslomalla nyt kolme viikkoa, tylsistynyt siinä samalla puolikuoliaaksi, enkä siltikään ole saanut aikaiseksi kirjoittaa mitään. Aiheita kyllä olisi, toteutus vain on jäänyt aina ajatustasolle.

Ensimmäinen virallinen äitiyslomapäiväni oli siis maanantai 8. elokuuta. Jos olisin etukäteen tiennyt kuinka hyvässä kunnossa tulen olemaan ja olisin arvannut oman jaksamiseni määrän, olisin jäänyt töihin vielä ainakin pariksi viikoksi. Kyllä on tämän mamman päivät olleet pitkiä, kun on väkisin pitänyt keksiä jotain tekemistä, eikä aina huvita siivotakaan. Noh, pari viikkoa enää, ja eiköhän sitä tekemistä sitten riitä tuleviksi vuosiksi asti.

Elokuun alussa hyvä ystäväni muutti Turusta takaisin kotikaupunkiimme, ja huomenna olisi tarkoitus mennä tyttöporukalla tutustumaan hänen uuteen asuntoonsa. Koska minulla aikaa riittää, halusin itse tehdä jotain kivaa vietäväksi uuteen kotiin. Koska omien leipomusteni onnistumisesta ei todellakaan ole koskaan takeita, päädyin ruokalahjaan, jonka valmistumisessa saaja voi itse olla osallisena. Tadaa! Saanko esitellä pähkinä-suklaakeksit kauniissa lasipurkissa! 

Ideana on siis se, että purkissa on kaikki tarvittavat kuivat aineet keksien tekoon, ja kortin takapuolella valmistusohje. Saajan tulee hankkia itse ainoastaan voi ja kananmuna, jotta pääsee haluamallaan hetkellä leipomaan satsin herkullisia keksejä. 

Litran lasipurkin hankin ihan Prismasta ja korttiin ainekset löytyivät omista askartelulaatikoistani. Keksiaineet asettelin purkkiin kerroksittain, jolloin se on mielestäni myös kaunis katsella. 

Tarkemmat ohjeet löytyvät Vielä yksi pala... -blogista.