Elämää ipanaisen kanssa

Niin se aika rientää kun on mukavaa... Kuten ehkä arvata saattaa, viime aikojen blogihiljaisuuden syynä on tuo pieni ihminen, joka päätti tulla maailmaan kolmen päivän käynnistelyjen ja yhden kiireellisen sektion jälkeen maanantaina 26. syyskuuta. Tummat silmät ja tukka, 53 cm pituutta ja 4010 grammaa painoa oli tuolla pienellä rakkauspakkauksella, joka teki taloudestamme akkavallan. Pieni prinsessa sulatti välittömästi sekä isän että äidin sydämet.

Ihan helppo tuo jälkikasvumme maailmaantulo ei ollut. Synnytystä tosiaan käynnisteltiin perjantaiaamusta 23. syyskuuta alkaen Cytotecilla. Jotain alkoi tapahtua vasta myöhään sunnuntai-iltana, ja sunnuntain ja maanantain välisen yön vietinkin synnytyssalissa ilokaasua hengitellen. Synnytys kuitenkin eteni todella hitaasti, ja maanantaiaamuna vauvan sydänäänet alkoivat heiketä, joten lääkäri teki päätöksen kiireellisestä sektiosta. Yhdeksän pisteen neiti saapui vihdoin maailmaan aamupäivällä klo 10.36.

Sektion ja minulla todetun raskausmyrkytyksen vuoksi jouduimme viettämään sairaalassa synnytyksen jälkeen peräti viikon. Myös pikkuneitiä tutkittiin liian nopean hengitystiheyden vuoksi, mutta mitään hälyyttävää ei löytynyt, ja kotiinlähtiessä hengitystiheyskin oli tasaantunut normaalille tasolle. 

Viimeiset viikot olemmekin sitten opetelleet vauva-arkea kotona. Varsinainen sylivauva meillä tuntuu olevan käsissämme, eivätkä inhottavat ilmavaivat helpota asiaa yhtään. Koska tuo neiti ei vielä juurikaan viihdy itsekseen ja tuppaa vielä olemaan varsin vähäunista sorttia, ei äidillä ole ollut mahdollisuuksia istahtaa tähän tietokoneen ääreen pidemmäksi aikaa. Toivotaan, että nuo masuvaivat olisivat kohta jo ohi.