Happiness is homemade

Ylpeänä voin ilmoittaa, että kuluneen viikon myötä olen jälleen kerran saanut kukistettua Hormonihirviön ja ajettua sen paikkaan, josta se ei toivottavasti enää pääse ihmisten ilmoille! Tässä itsekuri on ollut kaiken a ja o. 

Maanantain neuvolakäynnillä olo oli tietysti jo paljon parempi kuin viikonloppuna, enkä ehkä saanut neuvolantädille kerrottua ihan täyttä totuutta edellisten päivien kurjasta olosta. Sain kuitenkin lupauksen, että halutessani pääsen neuvolapsykologin juttusille hyvinkin nopealla aikataululla. Juuri nyt en onneksi tunne siihen enää tarvetta, mutta on helpottavaa tietää, että apua oikeasti on tarvittaessa saatavilla.

Kuten viimeksi mainitsinkin, olen aina ollut enemmän tai vähemmän pessimisti. Kuluneen viikon aikana olen kuitenkin ymmärtänyt, että myös pessimisti voi muuttua, ja halutessaan asioista voi yleensä (ei aina, mutta useimmiten) löytää sen positiivisenkin puolen. Tätä olenkin nyt yrittänyt harjoittaa aina mielipahan iskiessä ja toki muutenkin. Pienillä askelilla kohti positiivisempaa minää. Tiedän, tämä kuulostaa ihan huuhaa-hömpältä ja varmasti joku ajattelee, että nyt se on liittynyt johonkin lahkoon tai muuta vastaavaa. Mutta ei, sitä ei tarvitse pelätä.

Nykypäivän maailma on täynnä sosiaalista mediaa. On Facebokiit, Twitterit, Instat ja kymmenet (sadat, tuhannet?)muut sovellukset, joiden avulla pidämme yhteyttä muihin ihmisiin ja tuomme myös itseämme esille. "Jos et postaa siitä Faceen, sitä ei oikeasti tapahtunut" tuntuu olevan varsin yleinen ajattelutapa nykymaailmassa. Onko siis ihme, että sosiaalisen median kautta voi löytää myös hyvinvointia?

En tiedä onko tämä taas yksi niistä asioista, joissa itse olen jälkijunassa, eli ovatko kaikki muut tienneet tästä jo aikaa sitten, muttta minä törmäsin viime viikonloppuna netistä apuja etsiessäni ensin YOU-nimiseen hyvinvointioppaaseen ja sitä kautta samannimiseen mobiilisovellukseen. Latasin sovelluksen puhelimeeni hivenen skeptisenä (pessimistisenä, kenties?), mutta valmiina yrittämään mitä tahansa. 

Mikä tässä on sitten pointtina? Sovelluksen tarkoitus on keskittää elämänmuutokset pieniin asioihin. Se antaa päivittäin pieniä tehtäviä eri osa-alueilta, Positiivisuus on kaiken a ja o, ja päivän tehtävä voi olla vaikka kävelyllä käynti. Tehtävän suorituksesta voit ottaa kuvan ja postata sen sovellukseen omalle seinälle, josta muut käyttäjät voivat sitten Instagramin tyyliin siitä tykätä ja kommentoidakin. Pääpointti on se, että kyseessä on maailman positiivisin yhteisö, joten negatiivisille ajatuksille ja kommenteille ei ole siellä sijaa. Kyse on siis ns. mikrotehtävistä, joiden tarkoitus on tukea ja kannustaa pienten, positiivisten muutoksen tekemisessä. Ja kyseessä on suomalaislähtöinen idea!

Kuva lainattu https://you-app.com/

Myönnän, että jollekin tämä saattaa kuulostaa todella tyhmältä, ja oli aika, jolloin en todellakaan olisi kertonut kenellekään käyttäväni moista sovellusta. Mutta nyt, kun jo viikon jälkeen tuntuu, että tämä on auttanut muuttamaan ikuista pessimistiä optimistisempaan suuntaan, halusin jakaa tämän teidän kanssanne. Ehkä kaikki jo tiesivät tämän sovelluksen olemassaolosta, tai sitten eivät. Käyttäjiä sillä ainakin on jo satoja tuhansia ympäri maailmaa.

Jos kiinnostuit sovelluksesta enemmänkin, hyvän esittelyn siitä löydät esim. täältä. Itse sovelluksen kotisivut löytyvät tämän linkin takaa, ja puhelimeen sovellus löytyy tietysti Google Play-kaupasta App Storesta.

Ja ei, tämä ei todellakaan ollut mikään maksettu mainos, vaan ihan omasta halustani tästä kirjoitin. :) Ettei nyt vaan jäänyt kenellekään epäselväksi.

Hormonihirviön paluu

Ovatko mielikuvasi raskausajasta sitä, että kaikki on niin seesteistä ja ihanaa, ettei mitään rajaa? Jos ovat, ja haluat pitää kiinni näistä mielikuvista, niin suosittelen lopettamaan lukemisen tähän. Luvassa on nimittäin avautumista monsterista nimeltä Hormonihirviö.

Jokin aika sitten kuvittelin jo päässeeni niskan päälle tuon hirviön kanssa. Luulin, että mielialanvaihtelut ovat jo historiaa, ja loppuraskaus olisi onnellista ja jos ei helppoa, niin ainakin helpompaa aikaa. Virhe! 

En ole koskaan ollut mikään positiivisuuden perikuva, vaan enemmänkin "pessimisti ei koskaan pety" -tyyppinen tapaus. Pessimismi ja raskaus taas eivät todellakaan sovi yhteen. Jos aina odottaa sitä pahinta, lisää siihen äkilliset (ja lähes päivittäiset) ei-mistään-johtuvat itkukohtaukset sekä itseluottamuksen puutteen, ei luvassa voi olla mitään muuta kuin katastrofi. Isäntä ei enää tiedä miten päin olisi, ja minua ärsyttää jatkuvasti enemmän ja enemmän se, että tiedän aiheuttavani myös hänelle pahaa oloa omalla pahalla olollani. Enkä edes voi sille mitään! Tavallaan toivoisin, että nämä mielialanvaihtelut saisivat minut raivottareksi, ja suuttumaan asioista, mutta kun ei. Ne vain saavat minut niin hemmetin surulliseksi. Jatkuvasti. Ja sitten vihaiseksi itselleni. Yksikin kyynel, ja ärsyynnyn taas itseeni, mikä taas lisää niitä kyyneleitä. En todellakaan  pidä itsestäni tällaisena, ja voinkin vain toivoa viimeiseen asti, että tästä selvitään kunnialla. Ja yrittää pitää ne hormonit kurissa.

En todellakaan tiedä, miksi olen jatkuvasti niin allapäin. Tiedän, että kaikki on oikeasti hyvin, eikä meillä ole mitään hätää. Isäntä ei voisi olla enää ihanampi, ja tiedän senkin. Ja sekös vasta ottaakin päähän, kun olen surullinen asioista, joista ei pitäisi olla. Eli sitten olen vihainen itselleni siitä, että olen surullinen. Mahtavaa, eikö vaan?

Maanantaina olisi edessä seuraava neuvolakäynti. Ehkä hyvä niin, sillä ajatuksena on, että otan nämä mahdottomalta tuntuvat mielialanvaihtelut puheeksi siellä. Koska itse en enää tiedä mikä on normaalia, ja mikä ei. Olenko vain raskaana, vai meneekö tämä jo masennuksen piikkiin? Toivottavasti saan sieltä vastauksia, ja toivottavasti tuo Isäntä vielä jaksaa tätä hirviötä. Itse en meinaan enää jaksaisi.

Kevättä ilmassa...

Kevät tulee kovaa vauhtia, ja vatsa kasvaa. Tänään taas viikkostatus vaihtui, ja saldo on nyt 17 + 0. Tuntuu hullulta, että kohta mennään jo puolivälissä tätä raskautta. Toinen kolmannes on lähtenyt hyvin käyntiin, sillä pahoinvoinnit tuntuvat suurelta osin olevan taaksejäänyttä elämää, ja olo on ollut varsin hyvä - muutamaa itkupotkuraivaria lukuunottamatta. 

Norsunpoikanen on nyt nauriin kokoinen. En vielä ole tuntenut sen liikkeitä, ja painonnousukin on on hidastunut, joten välillä meinaa epäusko iskeä, että olenko edes raskaana. Sitten tunnistan taas jonkin raskauden myötä tulleen oireen, ja luotan taas siihen, että vauvalla on kaikki hyvin. Pari viikkoa kun vielä odotellaan, on edessä seuraava neuvolakäynti, ja viikko siitä rakenneultra. Sitten ehkä ollaankin viisaampia sen suhteen, että minkä värisiä vaatteita sitä vauvalle ostellaan...

Ostelemisesta puheenollen, olen jo jonkin aikaa miettinyt, että pitäisi ottaa asiaksi kirjoittaa selkeä ostoslista, että mitä pitää olla hankittuna ennen H-hetkeä. Koska rahaa tuohon pieneen ihmisenalkuun uppoaa varsin reilusti jo ennen syntymääkin, olisi kaikkein järkevintä jaksottaa hankintoja edes hieman. Vaikka on tiettyjä hankintoja, joiden kanssa voi odottaa jopa vauvan syntymän jälkeiseen aikaan, niin jotenkin en kannata sitä ideaa, että kaikki hankitaan vasta viimeisten viikkojen aikana. 

Vaatteita nyt ei juurikaan tarvitse hankkia, siitä pitää Kelan äitiyspakkaus huolen - kuten monesta muustakin perustarpeesta. Lisäksi uskon, että vaatteita kertyy myös muualta. Isoista hankinnoista oleellisimmat ovat tietysti pinnasängyn ja hoitopöydän lisäksi vaunut ja turvakaukalo, joista molemmat olisi hyvä olla valmiina vauvan saapuessa. Täytynee raahata Isäntä jonain päivänä lastentarvikeliikkeeseen tutustumaan valikoimaan, jotta saadaan edes joku käsitys, siitä, mitä on tarjolla.

Mitään en ole vieläkään vauvalle ostanut, mutta ehkä kohta olisi jo aika...